Tulossa siis erjantaina pienet halloween-bileet joihin sitten tein jo vähän koristeita taikataikinasta.
Tässäpieniä ristejä joita tein,ne onnistuivat mielestäni ihan hyvin:D
Tässä kuningas ideani,eli kynttilän alustoja.
Yhestä irrotin hieman pohjaa ja katsoin miltä näyttää.
Reiän mallina käytin ihan normaalia tuikkua.
Nämä tosin maalaan vielä. Väreinä ajattelin lähinnä mustaa ja punaista.
Tässä "perinteiset" sormet jotka olen tehnyt
muihinkin halloweeneihini.
Nämä ovat kaikkein onnistuneimmat edellisiin verrattuna.
En ole varma maalaanko nämä,mutta ajatteli hieman tiputella punaista maalia,
jotta näyttäisi vereltä.
Kuvassa on epäonnistuneita silmiä sekä käärme
jonka tein loppu taikinasta.
Näistä en ole ollenkaan varma laitanko esille.